Vaihteeksi jotain muutakin kun doorseja otsikkoon!
Eli nyt on punnatkin tilattu, lähden tosiaan aika pienellä budjetilla kaupunkiin mutta nyt tällä reissulla menenkin ihan kokemuspohjalta, mulle tää on niin huge juttu kun viimeksi olen matkustanut joskus kolmetoista vuotta sitten turkkiin, ja siitä on muistikuvat vähän hämäriä.
Kävinhän mä Tallinnassa viime kesänä, mutta mä lasken sen Helsingin - reissuun :D
Ja tietty tämä, että lähden ilman ketään aikuista (nojoo, onhan tuo Sini jo 21) joka ottaa ohjakset paniikkitilanteissa, eli aikalailla joutuu itse selviytymään näistä tilanteista. Niin ja poikkesin aiheesta - eli tosiaan toivon että matkakassani riittää kahdeksi kokonaiseksi päiväksi, se jumalauta pannaan riittämään! Eli toisinsanoen Sini kontrolloi minun ostoksiani näissä megakulutuspaikoissa, joihin uppoaisi helposti satasia.
Sini on tosaian hoitanut noin 95 prosenttia meidän matkajärjestelyistä etukäteen ( ja olen hänelle suosiolla luovuttanut ohjakset, onhan hän kokeneempi matkailija kun minä ), mutta uskon että paikan päällä Lontoossa on tilanne siinä suhteessa erilainen, että Sini sanoo minulle mitä minun pitää sanoa ihmisille, englannin kieli tulee minulle kuitenkin vähän helpommalla kuin Sinillä, jos hän ei nyt tästä loukkaannu =)
Odotan tosi paljon just sitä että saa puhua englanniksi ja että minua ymmärretään, jos olisin lähtenyt vaikkapaaaa just turkkiin, niin muissa kuin turistikohteissa ei välttämättä ymmärrettäisi englantia ollenkaan, ja sitten tulee sellainen tyhmä olo kun yrittää selittää jollekulle jotain mistä toinen ei ymmärrä yhtään mitään.
Tällästä tänään. + ostoslista ja suunnitelmat joista toki poiketaan.
- rosalie

Tunnisteet: Rosalie, Shopping until you're Dropping